Olen opettanut EMOn pienempiä ja suurempia harpisteja yli  kolmenkymmenen  vuoden  ajan ja kokenut sekä talon että sen ilmapiirin inspiroivaksi alusta asti, vaikkakin olen saanut vuosien varrella harppua opettaa useissa musiikkiopistoissa sekä ammattioppilaitoksissa. EMOon on aina mukava tulla, se tuntuu itselleni jo toiselta kodilta. Oppilaat ovat lähes poikkeuksetta motivoituneita ja avoimia haasteille. Ilokseni olen saanut huomata, että useampi entinen oppilaani on jatkanut opistani ammattiopintoihin Suomessa tai ulkomailla.

Oppilaani ovat olleet 5-28-vuotiaita tyttöjä ja poikia, osa heistä siirtynyt muusta soittimesta harpun pariin, osa aloittanut suoraan harpulla, jotkut taas halunneet täydentää pääinstrumenttinsa opintoja harpunsoitonopinnoilla. Persoonia  on  ollut  rikkaudekseni  yhtä  monta  kuin  oppilaita  kaikkiaan mutta kaikkia heitä on yhdistänyt rakkaus tähän taivaalliseen tai satumaiseen soittimeen. Olen pyrkinyt jalostamaan heissä sitä rakkautta antamalla heille mahdollisimman monipuolisia elämyksiä harpun parissa kunkin edellytykset huomioiden. Yhtenä tärkeimmistä asioista heille olen nähnyt yhteyden muiden harppuoppilaiden sekä myös muiden soittoa harrastavien oppilaiden kanssa. Harppu on edelleen Pohjoismaissa soittimena enemmänkin harvinaisuus eikä ihme, että varsinkin pienet oppilaat saattavat helposti kokea itsensä ”oudoksi linnuksi” harrastuksensa parissa. Järjestämällä periodeittain ryhmätunteja, joihin kaikki osallistuvat he saavat arvokkaita yhdessäolon hetkiä toisten kaltaistensa kanssa, saaden samalla esiintymisharjoitusta sekä oppien kuuntelemalla muita ja palautettani heille. Yhteiset konserttimme sekä EMOssa että opiston ulkopuolella ovat antaneet oppilaille itsensä tärkeäksi kokemisen ja positiivisia onnistumisen tunteita. Vaikka epäonnistumisiakin on sattunut, niistä on voitu myös oppia sekä keskustelun jälkeen toivuttu tuotapikaa ja suunnattu ajatukset uusiin haasteisiin.

Yhteismusisoinnin kautta oppilaat ovat saaneet samankaltaisia tuntemuksia kuin ryhmätuntien ja esiintymisten avulla. Tämän ns. kamarimusiikin olen lähes jokaisen oppilaan kanssa voinut aloittaa jo ensimmäisen lukuvuoden aikana. Aluksi duo- (kaksi soittajaa) kokoonpanoissa joko toisen harpistin kanssa, tai esim. viulistin tai huilistin kanssa. Myös opettajan täytyy olla avoin, silloin voi ilokseen havaita, että opettaessaan oppilaitaan voi oppia samalla itsekin. Orkesteritoiminta on oleellinen osa opistomme toimintaa ja oleellinen osa myös harpistin elämää. Orkesterikiertueet ovat sekä ilahduttaneet ja innostaneet, että joskus aiheuttaneet ylimääräistä huolenaihetta matkassa olleen herkän soittimen vireen kannalta – kaikkea sitä mitä ammattiharpistillekin.

Tätä kirjoittaessani kesälomani opetustoimesta alkaa kääntyä loppua kohden. Se ei tunnu kuitenkaan haikealta, päinvastoin, ihanalta odotukselta, pian näen taas kaikki vanhat tutut kasvot, kuin myös uusia innokkaita harpun ääreen janoavia. Toivon, että oppilaani voisivat kokea vielä aikuisinakin harpun ääreen istuutuessaan samaa kuin minä: se on joka kerta uusi ’ahaa-elämys!’

Olen koonnut tähän Espoon musiikkiopiston eläkkeellä olevan rehtorin, opetusneuvos Timo Veijolan ajatuksia musiikista ja musiikkikasvatuksesta. EMOn harppuoppilaiden tukiyhdistys ry on perustettu Timo Veijolan aloitteesta vuonna 2005.

Espoossa 1.8.2007
Kirsi Kiviharju

harpputaiteilija
harpunsoitonopettaja
EMOn harppuoppilaiden tukiyhdistys ry:n puh.joht.